Fin Est Swe Eng
Etusivu Info Galleria Koktailit Sommeljer
Ostoskori
Viinarannasta
Tuotehaku
Tuoteryhmät
Linkit
Linkit
Verkkopankit
Sampo
Sommelier EUR | SEK  
 Sommelier suosittelee 
Rakkaat viininystävät,


En aavistanut, että annan pikkusormeni viinimaailmalle, kun lähes 20 vuotta sitten kokosin ensimmäisen viinilistani. Tietoni viineistä olivat tuolloin erittäin vaatimattomat, mutta koska Viron viinikulttuuri oli vielä lapsenkengissä ja päteviä ammattilaisia, joilta kysyä neuvoa, ei ollut, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi pärjätä itse olemassa olevien materiaalien avulla.
Mitä tarkemmin perehdyin aiheeseen, sitä syvemmälle upposin.
Tajusin, kuinka vähän oikeastaan tiedän viineistä ja kuinka äärettömän jännittävä ja monipuolinen ala se on.
Tähän mennessä Viron viinikulttuuri on kehittynyt voimakkaasti. Edustettuina on suurin osa tärkeimpiä viinintuottajia ympäri maailmaa eikä viiniasiantuntijoistakaan ole pulaa.
Myös omat viinitietoni ovat lisääntyneet huomattavasti - olen valmistunut Viron Sommelier-koulusta, osallistunut esityksiin ja maistajaisiin, käynyt messuilla ja viinikartanoissa, poiminut viinirypäleitä Chateau Mouton Rothschild-viiniä varten.
Olen iloinen, että minulle tarjoutuu mahdollisuus jakaa kokemuksiani kanssanne.
Uskon, että Superalkon valikoimista löytyy sopiva viini jokaiselle viininystävälle. Auttaakseni sinua valinnassa, ehdotan viinejä, joista itse pidän kovasti ja jotka ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia.
Jos tarvitset neuvoja tai apua viinin valintaan, ota rohkeasti yhteyttä ja yhdessä löydämme sinulle sopivan viinin.

Miellyttäviä viinielämyksiä!

Svea Savik
Superalko Sommelier
 Viinisuositus 
2008 Anfora Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico, Garofoli, Marche, Italia



Antonio Garofolin vuonna 1871 perustama viinikellari sijaitsee Venetsian alapuolelle jäävän Marchen alueella Adrianmeren rannalla. Garofoli on yksi tämän alueen tunnetuimpia viinikellareita, jota nykyään hallitsevat jo 4. sukupolven jälkeläiset Gianfranco ja Carlo. Erityisen arvostettuja ovat Garofoldin valkoviinit. Verdicchio-rypäleistä valmistetuille viineille tyypillinen kitkerä sivumaku on Garofolin tuotteissa vähäinen.


Anfora Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico DOC on kevyesti vihertävän vaaleankeltainen. Valmistettu 100 % Verdicchio-rypäleistä. Tuoksu on hedelmäinen ja siinä on aavistus orapihlajaa ja kukkivaa mantelia. Viinin maku on miellyttävän mehukas, tuore ja mausteinen ja siinä on vivahdus vihreää omenaa.


Verdicchio on universaali kalaviini, mutta se sopii hyvin myös valkoisen lihan, salaattien ja kylmien alkuruokien kanssa. Suositeltava tarjoilulämpötila 12 C°. Viini on pullotettu perinteiseen Verdicchio-pulloon. Parasta nuorena.


http://www.viinarannasta.ee/detail.php?id=24860

Ylös Ylös
2009 Waltraud Riesling, Torres, Penedes, Espanja


Viini on saanut nimensä Miguel Torresin saksalaisen puolison Waltraud Maczassekin mukaan.


Viini on valmistettu 100 % Riesling-rypälelajikkeesta.


Erittäin tyylikäs ja herkkä tuoksu, rypälelajikkeelle ominainen tuoreus ja happamuus, havaittavissa valkoisten kukkien tuoksu ja mineraalisuus. Maku on täyteläinen ja silkkinen, kypsän sitruksinen, petrolinen ja hennon hunajainen.


Erinomainen kalaruokien, meren antimien, riisi- ja pastaruokien, osterien ja juustojen kanssa. Tarjoilulämpötila 10 - 12 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24833



Ylös Ylös
2009 Schloss Marienlay Riesling Trocken, Reichsgraf von Kesselstatt, Saksa





Tämä viini on erinomainen sekoitus Moselin, Saarin ja Ruwerin jyrkillä rinteillä kasvavista Rieslingeistä. Väri on vihertävänä kimalteleva vaaleankeltainen. Tuoksussa yhdistyvät ananas, persikka, päärynä ja sitrukset. Maku on mehukas, elegantin mineraalinen ja tasapainoisen happoinen.


Ihanteellinen viini illanistujaisiin, mutta sopii hyvin myös erilaisten naposteltavien, kalaruokien ja meren antimien kanssa. Tarjoilulämpötila 7 - 9 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?id=24858

Ylös Ylös
2009 Pinot Grigio, Livon, Collio, Italia





Vuonna 1964 perustettua perheyritys Livonia voidaan pitää yhtenä Italian Friulin alueen huipputuottajana. Toiminta aloitettiin Friulin arvostetuimman valkoviinin alueella Colliossa, joka sijaitsee Italian ja Slovenian rajalla. Tähän mennessä viinikellari on laajentanut tilojaan myös Chiantin alueelle Toscanaan ja Umbriaan.
 
Livon Pinot Grigio valmistetaan 100 % Pinot Grigio -rypälelajikkeesta.
Viini on väriltään oljenkeltaista, tuoksu on yhdistelmä vaniljaa, limettiä ja lempeitä valkoisia kukkia. Erittäin tyylikkäällä ja hyvärakenteisella Pinot Grigiolla on pitkä, miellyttävä jälkimaku.

Sopii erinomaisesti salaattien, keittojen, risoton ja linnunlihan kanssa. Paras tarjoilulämpötila 11 - 12 C°.

Vanhentumisaika 4 - 5 vuotta.

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24856



Ylös Ylös
2009 Grüner Veltliner Smaragd Terrassen, Domäne Wachau, Itävalta






Viini on valmistettu 100 % Grüner Veltliner -rypäleistä.
Väri on säihkyvä oljenkeltainen. Tuoksu on runsas, elegantin hedelmäinen ja siinä on valkopippurin, tupakan ja pähkinän vivahteita. Vahvaa, jännittävää, pippurisen mausteista ja voimakkaan hedelmäistä makua hallitsee päärynä. Happamuus, alkoholi ja täyteläisyys ovat ihanteellisessa tasapainossa. Pitkäkestoinen jälkimaku.

Viini sopii erinomaisesti monien ruokien kanssa - paistetun tai kermaisessa kastikkeessa olevan kalan, paistetun lihan, linnunlihan ja perinteisten itävaltalaisten ruokien kanssa.
 
Tarjoilulämpötila noin 8 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?id=24853


Ylös Ylös
2008 Poully-Fume Les Logres, Guy Saget, Loire, Ranska





Klassinen Poully Loiren viinitarhoista.
Valmistettu 100 % Sauvignon Blanc -rypäleistä. Väri on vihertävänsävyinen, kirkas oljenkeltainen. Puhdas, tuore yhdistelmä päärynän ja akasian tuoksua. Kevyt, virkistävä hedelmäisen makuinen viini, josta tuntee persikan ja valkeita kukkia.

Hyvä seuralainen meren antimille, valkoiselle lihalle ja vuohenjuustolle.

Paras tarjoilulämpötila 7 - 9 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24859


Ylös Ylös
2008 Chablis 1er Cru Montmains, Louis Latour, Burgundia, Ranska





Premier Cru Montmains’n viinitarhaa pidetään yhtenä parhaista Premier Cru Chablista.
Viini on valmistettu 100 % Chardonnay-rypäleistä.
Tuoksu on mineraalinen ja hedelmäinen, tuoreen voimakkaassa maussa on havaittavissa inkivääriä, pähkinöitä ja kanelia.

Erinomainen marinoidun kalan, tonnikalan, lohen, grillatun kalan, äyriäisten, savukanasalaatin ja valkoisen lihan kanssa. Tarjoilulämpötila 12 - 14 C°.

 

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24865



Ylös Ylös
2006 Chateau Terreford-Quancard Rouge, Cheval Quancard, Bordeaux Superior, Ranska






Valmistettu 64 % Merlot- ja 36 % Cabernet Sauvignon -rypäleistä.
Rubiininpunainen väri ja herkkä tuoksu, jossa tuntuvat sokeroituneet hedelmät ja mausteet. Täyteläinen ja kypsä maku, runsas ja miellyttävän hedelmäinen jälkimaku.

Sopii hyvin lampaanlihan, Bordeaux-tyylisten liharuokien ja pehmeiden juustojen kanssa. Tarjoilulämpötila 18 - 20 C°.

Vanhentumisaika 3 - 10 vuotta.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24870


Ylös Ylös
2008 Barrica Ribera del Duero, Paramo de Guzman, Espanja




Paramo de Guzman on arvostettu viinin- ja juustontuottaja Espanjan arvostetuimmalla ja kalleimmalla viinialueella Ribera del Duerossa. Paramo de Guzmanin viinit ovat tunnettuja modernista tyylistään ja varmasta laadustaan.
Viini on valmistettu 100 % Tempranillo-rypäleistä ja sitä on kypsytetty 5 kuukautta tammitynnyreissä.

Väri on violetinsävyinen kirsikanpunainen. Miellyttävä puhtaiden marjojen tuoksu, jossa tuntuvat metsämansikka, vadelma ja aprikoosi. Kevyesti tamminen ja mausteinen sävy sekoittuu yrttien, tuoreena paahdettujen kahvipapujen ja balsamicon vivahteisiin. Mehukas ja hyvärakenteinen maku, jossa tuntuvat mustat metsämarjat, vanilja, kevyet mausteet ja pehmeä tanniini.
 
Sopii erilaisten liharuokien, grillimakkaroiden ja juustojen kanssa. Paras tarjoilulämpötila 16 - 18 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24857



Ylös Ylös
2008 Poggio al Tufo Rompicollo, Tommasi, Maremma Toscana, Italia






Poggio al Tufon viinitarhat sijaitsevat Pitiglianossa Maremma Toscanan alueilla ja kuuluvat vuodesta 1997 lähtien Tommasin perheelle. Viinikartano on saanut nimensä viinirypäleille ominaisen vulkaanisen maaperän mukaan - “Poggio” tarkoittaa mäkeä ja “Tufo” viittaa vulkaaniseen alkuperään.
Rompicollo on valmistettu 60 % Sangiovese- ja 40 % Cabernet Sauvignon -rypäleistä. Väri on intensiivisen rubiininpunainen, tuoksussa tuntuvat kypsät, punaiset marjat.
Viinin rakenne on hyvä ja sillä on marjainen, pitkä jälkimaku.

Sopii hyvin punaisessa kastikkeessa olevien pastaruokien, valkoisen lihan ja tuoreitten juustojen kanssa. Tarjoilulämpötila 16 - 18 C°.
Rompicollo on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?id=24855

Ylös Ylös
2008 Fleurie, Bouchard Pere&Fils, Beaujolais Villages, Ranska






Valmistettu 100 % Gamay-rypäleistä.
Kirkkaan rubiininpunainen, violetinhohtoinen väri. Kevyt, tuorearominen viini, täynnä kukikkaita ja hedelmäisiä piirteitä. Samettisen marjaisa maku, aavistus pehmeää mausteisuutta, elegantti ja miellyttävä.

Sopii hyvin linnunliharuokien, erilaisten kinkkujen, lihaleikkeiden, makkaroiden, grillattujen vihannesten, paistetun tonnikalan ja pehmeitten juustojen kanssa.
Tarjoilulämpötila 12 - 14 C°.

Parasta käytettäväksi 2 - 4 vuoden aikana.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24872


Ylös Ylös
2008 Rully, Drouhin, Burgundia, Ranska






Valmistettu 100 % Pinot Noir -rypäleistä.
Aistillisen rubiininpunaisen sävyisen viinin tuoksu yllättää rikkoutuneita vadelmia ja liljoja muistuttavalla parfyymisellä pöllähdyksellä. Parkkihappo on erityisen herkkä ja viinin yleisvaikutelma on samalla hauras, mutta luonteeltaan tunnistettavissa. Joseph Drohin Rully on naisellinen viini.

Sopii hyvin vasikanlihasta valmistettujen, kevyesti maustettujen ruokien, pasteijoiden ja kääryleiden kanssa.
Paras tarjoilulämpötila 14 - 16 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24863


Ylös Ylös
2004 Barbaresco, Enrico Serafino, Piemonte, Italia






Viini on valmistettu 100 % Nebbiolo-rypäleistä.
Tuoksussa tuntuu mineraaleja, lakkaa, luumua, lakritsia ja kahvia. Maku on täyteläinen, runsaasti kypsien hedelmien vivahteita.

Sopii hyvin riistan, naudanlihan, grillilihan, pizzan, pastan ja erilaisten juustojen kanssa. Paras tarjoilulämpötila 18 - 20 C°.

Suositellaan avattavaksi 1 tunti ennen tarjoilua.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24873



Ylös Ylös
2004 Reserva Ribera del Duero, Paramo de Guzman, Espanja






Paramo de Guzman on arvostettu viinin- ja juustontuottaja Espanjan arvostetuimmalla ja kalleimmalla viinialueella Ribera del Duerossa. Paramo de Guzmanin viinit ovat tunnettuja modernista tyylistään ja varmasta laadustaan.
Viini on valmistettu 100 % Tempranillo-rypäleistä. Ribera del Dueron parhaiden viinitarhojen rypäleistä valmistettu viini kypsyy 24 kuukautta uusissa ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Väri on intensiivisen tumma kirsikanpunainen, tuoksu voimakas sekoitus mausteita ja metsämarjoja, joihin sekoittuvat persoonallinen musta tupakka ja tumma suklaa. Maku on erittäin tasapainoinen, pehmeän tanniininen ja jälkimaku jatkuu pitkään. Miellyttävä sekoitus kypsiä marjoja ja tammisuutta.

Viini sopii erilaisten liharuokien, erityisesti lampaanlihan kanssa. Lisäksi kovempien juustolaatujen, kuten pastöroimattoman lampaanmaitojuuston kanssa. Paras tarjoilulämpötila 16 - 17 C°.

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?id=24854


Ylös Ylös
2004 Gevrey-Chambertin, Albert Bichot, Burgundia, Ranska






Valmistettu 100 % Pinot Noir -rypäleistä.
Syvä, briljantinpunainen väri. Erittäin hienostunut marjaisuus, joka sisältää mansikkaa, sitruksia ja mustia marjoja (erityisesti mustaherukkaa). Elävä ja samalla hyvin tasapainoinen tammiaromi antaa viinille hyvän tasapainon tuoreuden ja tanniinin välillä.

Sopii hyvin lampaan ja riistan sekä voimakkaiden juustojen kanssa. Tarjoilulämpötila 15 - 18 C°.
Viinillä on korkea vanhentumisaika.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24869


Ylös Ylös
2004 Domaine de Baron d´Arques, Rothschild, Limoux, Ranska






Valmistettu Merlot-, Cabernet Franc-, Cabernet Sauvignon-, Malbec-, Syrah- ja Grenache-rypäleistä. Rypäleet poimitaan käsin pieniin koreihin. Rajoitettu tuotanto.
Ulkonäöltään kauniin tummanpunainen, kevyesti violettiin vivahtava. Tuoksussa viitteitä mustikkaan ja mustaherukkaan, jotka täydentyvät mineraalisuudella. Maku runsaan marjainen. Tasapainoinen viini, jolla on pitkä, samettinen jälkimaku.

Ihanteellinen nautittavaksi punaisen lihan, esimerkiksi lampaan tai naudanfileen kanssa. Paras tarjoilulämpötila 16 - 18 C°.

 

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24871


Ylös Ylös
2007 Tignanello, Marchesi Antinori, Toscana, Italia



Marchesi L&P Antinori on kuuluisa toscanalainen markiisiperhe. Aluksi he olivat silkkikauppiaita, mutta vuodesta 1385 lähtien pääasiassa viininviljelijöitä ja -kauppiaita. Euroopan suurimman viinitarhan omistaja (3000 ha), valmistaa viinejä eri puolilla Italiaa, Uudessa maailmassa ja kokeilee jopa Kirgisiassa.
Tignanello on maailmankuulu ja tyylikäs italialainen laatuviini.
Valmistettu 85 % Sangiovese-, 10 % Cabernet Sauvignon- ja 5 % Cabernet Franci -rypäleistä. Tummanpunaisella, hieman luumunsävyisellä viinillä on mustaherukkahillon, curryn ja tupakan tuoksu sekä vahva rakenne. Maku on täyteläinen, tupakkamainen, melko makea. Koostumus on hyvin pehmeä ja siinä tuntuvat tumma luumu ja suklaa.

Sopii oivallisesti punaisen lihan, riistan ja juustojen kanssa. Tarjoilulämpötila 18 - 20 C°.



http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24864

Ylös Ylös
2001 Chateau Saint-Amand, Cheval Quancard, Sauternes, Ranska


Ranskan Sauternes’n viinialue on tunnettu makeista valkoviineistään, joita kutsutaan myös “Bordeaux’n kultaisiksi viineiksi”. Bordeaux’n eteläosassa, Garonne-joen varrella on sateen ja joelta nousevan usvan takia tyypillistä, että Semillon-rypäleihin alkaa kehittyä ns. jalohomekerros botrytis cinerea. Home syö rypäleistä veden ja rusinaksi kuivuneista rypäleistä saadaan viiniä, jossa on alkoholin käymisen jälkeen tallessa luonnollisen hunajainen makeus.
Viini on valmistettu 85 % Semillon-, 14 % Sauvignon Blanc- ja 1 % Muscadelle-rypäleistä. Leinikinkultainen väri, harmoninen tuoksu, jossa sekoittuvat hunaja ja sokeroituneiden hedelmien tuoksut. Täyteläinen viini on täynnä auringossa kypsyneiden hedelmien makuja, jälkimaussa yhdistyvät makeus ja kuivattujen hedelmien vivahteet.

Sopii aperitiiviksi. Ainutlaatuinen jälkiruokaviini aterian lopuksi, jäätelöjälkiruokien ja leivonnaisten kanssa. Klassinen seuralainen foie gras- ja sinihomejuustoille.
Paras tarjoilulämpötila hieman jäähdytettynä 12 - 14 C°.

 

http://www.viinarannasta.ee/detail.php?lang=fi&cy=eur&id=24876



Ylös Ylös
Hinta yhteensä
   0,00.- 
Kuukauden viini
Sommelier suosittelee
Sommelier suosittelee
Myydyimmät tuotteet
Vergi Vodka 40% 10x50cl PET
A.Le Coq Premium 5,2% 24x33cl
Karhu 5,4% 24x33cl
A. Le Coq G:N Long Drink 5,6% 24x33cl
Vergi Long Drink Grapefruit 5,6% 24x33cl
Viru Valge 40% 10x50cl PET
Kartta
SuPerAlko Viinarannasta
Kerro kaverille
Kerro kaverille
Sää
 Tänään, 22.02
 Tallinn 2,3 °C
 Torstai, 23.02
Öö 0..+2 °C
Päev 0..+2 °C
 Perjantai, 24.02
Öö -4..0 °C
Päev -1..+2 °C
 EMHI 
Edellinen sivu Edellinen sivu Ylös Ylös
SuPerAlko Viinarannasta, Lootsi 4, Tallinn +3726530005  info@viinarannasta.ee © 2004-2012 Aldar Eesti OÜ